En oo koskaan käynyt näin lähellä vapaata lintua: riippuliitämässä yläilmoissa 4km korkeuksissa pakarat paljaana. Saatto olla myös hitusen kylmä jossain välissä.
”Se on ihan ’once-in-a-lifetime’ -tyylinen juttu”, mulle hehkutettiin.
”Saat kuvat ilmatteeksi, jos lennät alasti”, mulle kerrottiin.
Niimpä päätin tehdä ekasta lennostani astetta ikimuistoisemman.
Matkalla ylös lähtöpisteelle tapaat lajin harrastajia, mahdollisesti positiivisimpia persoonia mitä tämä maa päällään kantaa. Minkähänlaisen elämänsuolan salaisuuden, joka ei oo mun mieleen vielä juolahtanut, nämä kaverit oikein salaavat?
”Se on kuin olisi keinumassa taivaalla korkeuksissa”,
tokasee vieressäni oleva riippuliitäjä.
Acroriippuliitämistä kokiessani fiilikseni oli kuitenkin jotakuinkin lähempänä vuoristorataa kuin keinua.
Ylös, alas ja ympäri ämpäri.
’Acrossa’ varjolla temppuillaan minkä keretään ja heitellään voltteja ilmassa ja muita rentoja temppuja. Adrenaliinitasot singahtivat lävitse katon, vatsaa väänsi ja naama veteli jossain muissa ulottuvuuksissa, kun G-voimat painivat vastaan.
Kertakaikkiaan makee laji. Harmi ettei tää Suomessa oo lähteny vielä käsistä. Itse ajattelin lajia etukäteen lähinnä kokeiluna , askeleena kohti isompia tavoitteitani (lisää mun toivelistalta löytyviä tavoitteita löydät täältä) joskus käydä laskuvarjohyppy -kurssi.
Lopulta tämä kokemus osoittautukin paljon pikku kokeilua antoisammaksi.
Heidän energiansa ja fiilistelynsä tarttuivat pikaisesti ja tehokkaasti. Pilottini Christian tervehti minua kolmen päivän törmäilyn aikana, oli se sitten ensimmäinen tai kolmas kerta päivässä, aina ja joka kerta huutaen täysillä ja juosten luokseni heittäen yläfemmat.
Lennon jälkeen tajusin viimeistään, mistä näiden kavereiden optimistinen, eloisa ja ylivoimaisen iloinen elämänasenne kumpuaa.
Jos he liitelevät ja kaartelevat tällä tavoin yläilmoissa suurimman osan vapaa-ajastaan, niin tottakai heillä täytyy olla meininki katossa!
Väitän, että adrenaliinitasoja järkyttävien lajien parissa ihminen pääsee itselleen luonnolliseen, erittäin valppaaseen mutta rauhalliseen, tilaan. Sekunninkin keskittymisen herpaantuminen voi johtaa radikaaleihin seurauksiin.
Keskity tai kuolet.
Tämä mielentila, jossa muu turha stressi ja huolet eivät paljon paina, on jokaiselle meille ideaali. Rauhallinen ja valpas mielentila jolloin kaikki on hyvin.
Pyrin samoihin fiiliksiin harjoittaessani meditaatiota.
Sinun ei tarvitse kuitenkaan osata meditoida ollaksesi onnellinen. Oleellisinta on ymmärtää, että sinä et ole mielesi.
Pystyt tarkkailemaan mielesi tiloja, fiiliksiä, tuntemuksia ja ajatuksia, kuin kolmannen persoonan näkökulmasta, aivan kuten tarkkailisit ohitsesi ajavaa autoa tai maahan putoavia sadepisaroita, jos vain haluat.
Tällöin löydät kaiken sen mielen luoman hälinän taustalta erityistä rauhaa.
Tarkkaile mielentilojasi lisäämättä niihin mitään tulkintaa. Tyydy vain todistamaan niiden olemassaoloa. Älä tuomitse. Ole läsnä ja tietoinen myös itsestäsi fiilisten tarkkailijana. Löydät pian sisäisen rauhasi.
Lopulta, jos ajattelet, mielesi on vain apuväline, jota on oleellista käyttää, kun sitä tarvitset. Liian usein kuitenkin mielemme on ottanut ikäänkuin vallan meistä ja kaikenlaiset menneet ja tulevat huolet piinaavat.
Elämme jotain tulevaa hetkeä kohti ja kulutamme päivämme murehtien miten parhaiten selviytyä siitä menneiden tottumuksien ja ajatusmallien riivaamana sen sijaan, että nauttisimme ainoasta tärkeästä ja oikeasti olemassaolevasta asiasta tässä maailmassa: tästä hetkestä.
Meikäläisen ennakkokäsitykset ja odotukset osoittautuivat taas vääriksi. Riippuliitäminen on enemmänkin leijailua, fiilistelyä, lentämistä ja varjolla temppuilua. Laskuvarjohyppääminen taas on lähempänä benji-hyppäämistä; siinä koetaan hetkellinen vapaapudotus, jonka jälkeen varjolla vain laskeudutaan alas temppuilun sijaan.
Riippuliitäessä lennot kestävät helposti 45 minuutista jopa 2 ja puoleen tuntiin. Ja lentämistä tää laji todellakin on! Ennakkoluuloni lyhyestä leijailusta lähtöspotilta alas murtuivat täysin Christianin etsiessä sopivan tuulen ylöspäin kapuamiseen. Korkealla ilmassa lensimme helposti yli 40km/h vauhdilla.
En todellakaan odottanut myöskään oppivani positiivisen energian ja elämänasenteen voimakkuutta ja sen saloja siinä sivussa. Juurikin tämän takia yksin reissaaminen on antoisaa. Yllätykset vaanivat jokaisen kulman takana.
Kerkesin myös kipuamaan ensimmäisen tulivuoreni päälle reilu viikko sitten. Tulevissa postauksissa blogisaitillani tulenkin pohtimaan tavoitteiden asettamista, meditoimista tarkemmin, odotuksia ja onnellisuutta, vaaroja reissatessa sekä mulle asetettuja haasteita.
Parasta meikäläiselle tässä kokemuksessa ei ollut se hetkellinen ilo, adrenaliini ja jälkeenpäin ilmaisten kuvien fiilistely taikka muistot vaan Christianin ja muiden lajin harrastajien tapaaminen ja heiltä oppien ammentaminen. Reilu viikko lennon jälkeen heidän positiivinen asenteensa on vieläkin mun mukana. Ja totta mooses, tietysti koitan parhaani mukaan levittää sitä ympärilleni!
Haastankin tällä kertaa teidät morjenstamaan seuraavaa vastaantulevaa ihmistä ylilyödyllä positiivisella tervehdyksellä ja heijastelemaan taaksepäin, miltä se tuntui 
Hasta luego
Karri
www.facebook.com/blaahdog
